A.E. Järvinen: Huurremetso

Kun päivä valkeni, sydäntalven päivä helmikuussa, oli sää mitä parhain "huurremetson" ammuntaan, pakkasta vain alun toistakymmentä astetta, ilma tyven, maailma huurteessa ja hanki pehmeä edellisten päivien vitilumesta.

Eväslaukut ja pyssyt painoivat hartioita, mutta suksi luisti liukkaasti tukkimiesten tekemillä laduilla. Koettelimme pyssyjä, iloitsimme sattumista ja nousevasta auringosta, joka huurun takaa ilmaantui valaisemaan maisemaa, missä lumiset vaarat ja rämeet vaihtelivat silmänkantamiin.

Siellä oli kutsuva ja viekoitteleva salo ja sen kätköistä monet mustat metsokukot. Oli siellä alaa, missä ei suksenlatua tapaa, oli siinä matkaa toisenkin kerran potkaista. Oli siellä kuitenkin niittypirttejä ja tukkisaunoja, joissa voi tarpeen tullen levätä, aterioida ja takkavalkean ääressä lämmitellä.

Kiire tuli minullekin. Heittäen repun ja saaliin hangelle hiihdin toverini jälkeen ja läksin kaarrattaen rämeniemeen, mistä näytti olevan sopiva ampumamatka. Siinä me kohta molemmat istuimme hangella suksisauvat ristissä tukena ja pyssy poskella. Linnut odottivat kaikki päät pystyssä, ja paukahtaessa kierähti kaksi lumpeen puun juurelle toisten lähtiessä.

Lainaukset A.E. Järvinen: Huurremetsoja ampumassa. Muistelmia Pohjolan talvisilta saloilta, 1923.