Järvisen ensimmäinen kirja ilmestyi lähes kymmenen Lapin vuoden jälkeen. Siihenastiset kokemukset kairoilta olivat kypsyneet hänen mielessään hiljalleen. Järvinen oli jo aikaisemmin tarjonnut novelleja ja runoja kustantajalle, mutta häntä oli kehotettu aloittamaan romaania.

Järvisen ensimmäinen romaani Erämaan valo julkaistiin vuonna 1925 salanimellä Erkki Jauri. Kirja ei saanut erityisen hyvää vastaanottoa. Se oli koruton kolmoisdraama uudisraivaajista erämaan armoilla. Sisältö jäi kevyeksi, lähinnä se olikin Järvisen vuosien takaisten pettymysten purkamista

Ensimmäinen novellikokoelma Tapion taloissa ilmestyi 1930. Tästä lähtien hän käytti taiteilijanimeä A.E. Järvinen. Novelleissa ja lastuissa Järvinen löysi oman kirjallisen ilmaisukanavansa, romaaneja häneltä ilmestyi vain neljä.

Tuotannossa näkyy selkeästi kolme vaihetta. Nuori Järvinen oli innokas pienriistan pyytäjä, huurremetsojahtien kuvauksessa hän on parhaimmillaan. Tarinat tihkuvat metsästyksen jännitystä. Nuorempana hän kirjoitti myös paljon eläintarinoita. Järvisellä oli oivallinen kyky samastua eläimen osaan. Vuonna 1934 ilmestynyt  järjestyksessä toinen romaani Salojen valtias on puhtaasti eläinkuvaus.

Ikääntyvä Järvinen viipyi teksteissään yhä pidempään rakotulen ääressä kuunnellen erämaan ääniä. Hänessä heräsi luonnonsuojelija, joka tunsi huolta katoavien koskemattomien erämaiden puolesta. Hän oli tarkoittanut kirjansa Viimeisellä vedenjakajalla (1962) ilmeisesti viimeisekseen, mutta sen jälkeen ilmestyi vielä hänen kuolinvuotenaan Särkyvää kirkkautta (1963). Nämä kirjat ovat hänen henkistä testamenttiaan; niiden lehdillä puhuu jo kairansa päähän taivaltanut erämies.

"On lohdullista kun huomaa, että mahdollisuuksien piirin pienetessä viimeisen vedenjakajan kairaa kulkiessa tyydyn yhä vähempään ja että pienestäkin löydöstä olen iloinen ja kiitollinen."
(Särkyvää kirkkautta, 1963).

Sanallinen maalari

Järvinen tuotannolle on tyypillistä maalaileva, impressionistinen kirjoitustyyli. Hän kuvaa tarkasti maisemaa, valot ja vivahteet saavat runsaasti tilaa. Erämaan kauneus oli Järvisen merkittävä innoittaja.

Tuntsan käsikirjoitus löytyi sattumien summana. Näyttelyä suunniteltaessa Metsästysmuseon kuva-arkiston kuvat ja  käsikirjoitus löysivät toisensa. Viimeinen kesä -novellikokoelma julkaistiin yli 50 vuotta suunniteltua myöhemmin vuonna 1996. Osa novelleista oli julkaistu jo aiemmin, mutta kokonaisuutena teos oli aikanaan palautunut kustantajalta liiaksi kalastusaiheisena.

A.E. Järvisen kynästä lähti kaikkiaan 21 julkaistua kaunokirjallista teosta, joista neljä on romaaneja. Hän on kirjoittanut opaskirjasen Turkisriistan pyynnistä. Metsästys ja Kalastus -lehdessä julkaistiin usean vuosikymmenen ajan Järvisen eräaiheisia artikkeleita. Hän kirjoitti myös muihin julkaisuihin luonnonsuojeluun, metsästykseen kalastukseen ja eräretkeilyyn liittyviä artikkeleita.

 Alkusivu  | Sivukartta | Metsästysmuseon sivut