Suomen Metsästysmuseo

Suomen metsästysmuseon toiminnasta vastaa Suomen Metsästysmuseo ry - Jaktmuseiföreningen i Finland rf, jonka jäseninä ovat mm. valtakunnalliset metsästäjäjärjestöt. Museotoiminta rahoitetaan pääasiassa metsästyskorttivaroin.

Museon perusnäyttely kertoo suomalaisen metsästyksen kymmentuhatvuotisesta historiasta. Näyttelyssä on esillä erilaisia pyyntivälineitä kivikaudelta meidän päiviimme sekä tärkeimpiä riistaeläimiämme.

Perusnäyttelyn lisäksi esillä on aina vaihtuvia näyttelyitä.

Museon tehtävänä on metsästykseen liittyvän esineistön keruun, tallettamisen, tutkimuksen ja näytteilleasettamisen ohella toimia myös oman alansa palvelulaitoksena, tietokeskuksena. Museon esinekokoelmat, kirjasto, arkisto ja valokuva-arkisto ovat tutkijoiden käytettävissä.

- Museon sijainti
- Museon historiikki



Museon pääsivu | Hakemisto | Näyttelyt