Olavi Elo - mestariampuja


Seitsemän MM-kultaa voittaneen porilaisen mestariampujan Olavi Elon (1913 - 1979) perikunta on lahjoittanut Riihimäellä toimivalle Suomen Metsästysmuseolle huomattavan kokoelman Elon ampumakilpailuista saamia palkintoja 1930 - 1950-luvulta. Lahjoitukseen kuuluu yli kolmensadan mitalin, palkintopokaalin ja kunniataulun lisäksi Elon käyttämiä kilpailukivääreitä ja muita aseita, ampumatarvikkeita ja kirjallisuutta. Lahjoitetusta esineistöstä koottu näyttely on esillä Metsästysmuseossa.
Olavi Elon aktiivinen kilpailu-ura kesti varsin lyhyen ajan, 1930-luvun alkupuolelta 1950-luvun alkuun. Välissä olivat vielä sotavuodetkin, jolloin kilpailutoiminta oli pitkään lamassa. Maailman mestariampujien joukkoon Elo kohosi Helsingissä vuonna 1937 järjestetyissä MM-kisoissa, joista lehdet kirjoittivat muun muassa: "Kolme kantamusta palkintoja sai Olavi Elo". Kisoissa Elo ampui mm. kaksi maailmanmestaruutta ME-tuloksin sekä kaksi hopeaa ja yhden pronssin. Sotilaskiväärin 3 X 20 laukauksen MM-kulta heltisi maailmanennätystuloksella, joka piti pintansa 21 vuoden ajan. Palkintoja kertyi tosiaankin kantamuksellisia, kaikkiaan kolmisenkymmentä. Elo oli kisojen juhlittu sankari.
Vuonna 1949 Buenos Airesissa järjestetyissä MM-kisoissa Elo osoitti olevansa edelleen maailman paras ampuja huolimatta sodan aiheuttamasta kilpailutauosta. Hän ampui neljä MM-kultaa, yhden hopean ja yhden pronssin. Vapaakiväärillä pystystä Elo laukoi uuden maailmanennätyksen. Buenos Airesin kilpailut olivat muutenkin suomalaisten ampujien juhlaa, sillä MM-kultaa ampuivat myös P.A.Janhonen ja Kullervo Leskinen. Kaikkiaan kultaisia MM-mitaleita tuotiin Argentiinasta kotiin seitsemän kappaletta - enemmän kuin koskaan aikaisemmin MM-kisoista.

Argentiinan kisojen jälkeen Elo lopetti aktiivisen kilpailu-uransa, vain 36-vuotiaana. Elosta tuli isänsä kuoleman jälkeen vuonna 1949 Satarauta Oy:n toimitusjohtaja, ja työtehtävät alkoivat viedä niin paljon aikaa, että ampumaharrastus kilpailumielessä piti lopettaa.

Uransa aikana Olavi Elo saavutti yhteensä kolme maailmanennätystä, seitsemän maailmanmestaruuskultaa (neljä henkilökohtaista ja kolme joukkuemestaruutta), 13 MM-hopeaa (neljä henk.koht.), kuusi MM-pronssia (kaksi henk.koht.), 11 Suomen mestaruutta, kaksi Pohjoismaiden mestaruutta sekä 63 Satakunnan Ampujapiirin mestaruutta. Presidenttikilpailut Elo voitti useita kertoja. Oman kertomansa mukaan Elo hävisi kaikkiaan kuusi henkilökohtaista 
maailmanmestaruutta yhdellä pisteellä! Helsingin, Buenos Airesin, Luzernin (v.1939) ja Tukholman (1947) MM-kisojen lisäksi Elo edusti Suomea yhteensä kahdessatoista PM-kilpailussa ja maaottelussa sekä Olympiakisoissa Berliinissä vuonna 1936 ja Lontoossa vuonna 1948.

Elo toimi myös ampumaurheilun järjestötehtävissä. Hän oli Satakunnan Ampujat ry:n perustajajäsen, pitkäaikainen puheenjohtaja (1938 - 1956) ja kunniajäsen sekä Suomen Ampujainliiton hallituksen jäsen (1949 - 1955). Ansioistaan ampumaurheilutoiminnassa Elolle myönnettiin mm. Kansainvälisen Ampumaunionin UIT:n 50-vuotiskultamitali, Suomen Ampujainliiton hopeinen ja kultainen ansiomerkki sekä Suomen urheilun hopeinen ansioristi. Elon harrastuksiin kuului ampumisen lisäksi metsästys ja kalastus sekä postimerkkien ja vanhojen rahojen keräily.

 


Ajankohtaista | Metsästysmuseon pääsivu | Näyttelyt