Suomen Metsastysmuseo/Kapalamakilehti/museon historia

Suomalaista metsästyskulttuuria tallettavan ja esittelevän museon perustamisesta keskusteltiin jo vuonna 1900 Helsingissä pidetyssä yleisessä metsästäjäkokouksessa. Museon syntysanat lausuttiin kuitenkin vasta 14.5.1930, jolloin Suomen Yleisen Metsästäjäliiton hallitus päätti kokouksessaan museon perustamisesta tohtori Kalle Rikalan esityksestä.

Metsästysmuseoasia oli esillä myös Metsästäjäliiton vuosikokouksessa vuonna 1939, jolloin tohtori Rikala kertoi museon esinekeruuta rajoittaneesta tilanpuutteesta. Esineistöä oli tuolloin talletettuna kahdessa eri paikassa, Helsingin yliopiston Eläinmuseolta käyttöön saadussa säilytystilassa sekä yliopiston voimistelulaitoksella. Kokouksessa pitämässään esitelmässä Rikala esitti, että esineet siirrettäisiin yliopiston maa- ja metsätieteelliselle toimikunnalle. Siirto toteutuikin vuoden 1941 alussa, jolloin esineet sijoitettiin Metsälinnan museoon varustettuina Suomen Yleisen Metsästäjäliiton nimilapuilla. Metsästysmuseon kokoelmiin kuului tuolloin metsästyskirjallisuuden lisäksi kuusi biologista ryhmää, Suomen metsästyskuninkaaksi kutsutun J.J. Maexmontanin 18 arvokkaan aseen kokoelma sekä muutamia muita aseita.

Jatkosodan aikana ryhdyttiin Metsästäjäliiton toimesta keräämään museolle esineistöä myös Itä-Karjalan valloitetulta alueelta, mutta tulokset jäivät vähäisiksi. Sodan jälkeen museohanke hiipui hiljalleen museotoiminnan innokkaimman puuhamiehen Kalle Rikalan jäätyä pois Metsästäjäliiton luottamustehtävistä. Kerätyt esineet jäivät pitkäksi aikaa Metsälinnaan.

Metsästysmuseohanke oli pysähdyksissä parinkymmenen vuoden ajan. Asia tuli uudelleen ajankohtaiseksi Suomen Metsästäjäliiton (aik. Suomen Yleinen Metsästäjäliitto) hallituksen kokouksessa 11.1.1966, jolloin liiton tuolloinen varapuheenjohtaja, tohtori C.A. Borgström esitti metsästysmuseon perustamista. Borgströmin ehdotus hyväksyttiin ja niin metsästysmuseo tuli perustetuksi toisen kerran. Museon nimi muutettiin pian Suomen Metsästys- ja riistanhoitomuseoksi.

Museon uudelleenperustamisen jälkeenkin edessä olivat vanhat tilaongelmat. Borgström kävi useiden tahojen kanssa neuvotteluja sopivien tilojen saamiseksi museolle, ja vihdoin vuonna 1971 Porvoon kaupunki lupautui hankkimaan tilat museolle ja vastaamaan pitkälti myös sen toimintakuluista.

Metsästysmuseo toimi Porvoossa Luonnontieteellisen museon yhteydessä varsin ahtaissa tiloissa vuodesta 1972 lähtien. Tilojen lisäksi myös museoiden vähäinen henkilökunta oli yhteistä. Tärkeintä kuitenkin oli, että museo oli vihdoinkin saanut tilat, joissa myös yleisöllä oli mahdollisuus tutustua museon keräämiin suomalaista metsästyshistoriaa esitteleviin esineisiin. Museotoiminnan päävastuu oli intendentti Raimo Luoman harteilla.

Metsästysmuseotoimintaa hoitamaan perustettiin vuonna 1980 Suomen metsästysmuseoyhdistys ry. - Jaktmuseiförening i Finland rf., jonka jäseniksi tulivat mm. valtakunnalliset metsästysjärjestöt sekä joukko liikelaitoksia, metsästysseuroja ja yksityishenkilöitä. Yhdistyksen ensimmäinen tehtävä oli museon tilaongelmien ratkaiseminen. Asia näyttikin jo ratkeavan, kun Porvoon maalaiskunta ilmoitti olevansa valmis luovuttamaan museon uudisrakennusta ja ulkonäyttelyä varten 14 hehtaarin maa-alueen Helsinki-Porvoo -tien varresta. Hanke kuitenkin kariutui rahoitusvaikeuksien vuoksi, ja Porvoo säilyi museon kotipaikkana aina 1980-luvun lopulle asti.

Riihimäki varmistui monenkirjavien vaiheiden jälkeen Metsästysmuseon uudeksi sijaintipaikkakunnaksi kaupunginvaltuuston päätettyä 14.11.1988 rakennustöiden aloittamisesta. Noin 1400 neliön uudisrakennuksen suunnitteli professori Osmo Lappo. Museon perusnäyttelyn suunnittelu käynnistyi keväällä 1989.

Näyttelytyöryhmän muodostivat arkkitehti Yrjö Wiherheimo, toiminnanjohtaja Juha K. Kairikko, koulutuspäällikkö Tauno Rajanto, museonjohtaja Leena Hiltula ja amanuenssi Jukka Peltonen.

Metsästysmuseoyhdistyksen ja Riihimäen kaupungin välisen sopimuksen mukaan kaupunki luovuttaa museorakennuksen Metsästysmuseon käyttöön, mutta ei osallistu museotoiminnasta aiheutuvien muiden kulujen kattamiseen. Pääosa museon toiminnan rahoituksesta kertyy metsästyskorttivaroista, joista ohjataan vuosittain neljä prosenttia metsästysmuseotoiminnan tukemiseen. Lisärahoitusta museo saa mm. Opetusministeriöstä, ja oma merkityksensä on myös museon omalla varainhankinnalla, pääsy- ja jäsenmaksutuloilla sekä museokaupan tuotolla.

Vaikka museon pääpaikaksi tulikin 1990-luvun alussa Riihimäki, jatkoi museo aluksi toimintaansa myös Porvoossa, missä oli yleisön nähtävänä vuosikymmenen vaihteessa uusittu pienehkö perusnäyttely. Toiminta kahdella paikkakunnalla ei kuitenkaan sujunut toivotulla tavalla, ja niinpä Metsästysmuseon toiminta ja kokoelmat keskitettiin Riihimäelle vuodesta 1992 lähtien.

Metsästysmuseon keruu- ja talletustoiminta jakautuu neljään osa-alueeseen, varsinaiseen esineistöön, arkistoaineistoon, valokuva- ja filmiaineistoon sekä kirjastomateriaaliin. Materiaalin hankinta on ollut lahjoittajien varassa. Museon muut toimintamuodot, näyttely-, tutkimus- ja julkaisutoiminta, perustuvat suurelta osin museon keräämään materiaaliin.

Metsästysmuseo kerää kaikkea toimialaansa liittyvää esineistöä, kuten metsästys- ja riistanhoitovälineitä, riistantutkimusvälineistöä, erävarusteita, metsästysseuratoimintaan ja metsästyskoiraharrastukseen liittyvää aineistoa, metsästysmuistoja, erätaidetta, metsästäjien käyttämiä välineitä kuten puhelimia. Myös kalastusvälineitä on kokoelmiin kertynyt kohtalaisesti. Kokoelmissa ovat edustettuina myös tavallisimmat suomalaiset riistalinnut ja -nisäkkäät. Myös turkiksia, sarvitrofeita ja kalloja on kertynyt varastoihin. Museolle on talletettu myös Kanta-Hämeen lintutieteellisen yhdistyksen omistama Alpi Pynnösen linnunmunakokoelma (68 lajia, lähes 400 munaa).

Museon edustava, noin tuhat asetta käsittävä asekokoelma täydentyi edelleen Sako Oy:n syksyllä 1998 tekemällä mittavalla, pääasiassa suomalaisen aseteollisuuden tuotteita sisältävällä talletuksella. Keväällä 2000 koottiin museon entiseen varastotilaan Sakon talletuksen pohjalta pysyvä katsaus suomalaisen asevalmistuksen historiaan. Museon asekokoelman vanhemman osan helmiä ovat edelleen J.J. Maexmontanille kuuluneet kolmetoista laatuasetta 1700- ja 1800-luvulta. Myös vuonna 1989 museolle saatu Otto Virkon yli 50 aseen kokoelma sisälsi useita 1800-luvun laatuaseita. Rouva Tyyne Virkon lahjoittama kokoelma on edelleen suurin yksityishenkilön museolle tekemä aselahjoitus.

Huomattavin yksittäinen lahjoitus on vuonna 1997 museolle saatu Jaakko Ojanperän trofeekokoelma, joka on esillä museon entisestä työtilasta kunnostetussa Safari-salissa. Erittäin arvokas eksoottinen kokoelma täydentyy jatkuvasti ja vaatisi nykyistä suuremman esittelytilan.

Muita mittavia esinekokonaisuuksia ovat noin 1500 kappaleen kokoelma suomalaisten metsästysseurojen hihamerkkejä ja pöytästandaareja, sekä yli kolmensadan eräaiheisen ex libris -kirjanomistajamerkin valikoima. Museon taidekokoelmat ovat karttuneet lähinnä museolla esillä olleista näyttelyistä tehdyillä omilla ostoilla. Taidekokoelman täydennykseksi kaivattaisiinkin lahjoituksia! Metsästäjien kotimiljöökin olisi saatava kokoelmiin mahdollisimman ehjänä.

Kymmenen vuoden aikana on museon kartuntakirjaan merkitty saaduksi lähes 1400 esine-erää. Kaikkiaan museon kokoelmissa on tällä hetkellä noin 14 000 esinettä. Valtaosa esinetiedoista on nyt saatu talletetuksi sähköiseen muotoon. Vuosittain kokoelmat karttuvat muutamalla sadalla esineellä. Suurin osa esineistä saadaan saadaan lahjoituksina - ostamiseen turvaudutaan vain poikkeustapauksissa. Ilman laajaa lahjoittajajoukkoa museokokoelmien kartuttaminen olisikin käytännössä mahdotonta.

Metsästysmuseon arkisto tallettaa kaikkea museon toimialaan kuuluvaa arkistoaineistoa. Suomessa pitkälti toistasataa vuotta harjoitettu metsästysseuratoiminta on synnyttänyt valtaisan määrän seurojen toimintaan liittyviä asiapapereita, jotka museo tallettaa turvallisesti tutkimuskäyttöä varten. Museolle on talletettu myös mm. Riistanhoitosäätiön sekä Suomen Metsästäjäliiton arkistoaines sekä ns. luovutetun alueen riistanhoitoyhdistysten pöytäkirjoja sekä lukuisten yksityishenkilöiden arkistoja. Muusta museon keräämästä arkistomateriaalista voisi mainita vaikkapa metsästys- ja aseenkantoluvat, jahti- ja peijaiskutsut, metsästysmajojen piirrustukset, metsästystorvisignaalien nuotit, käsikirjoitukset, metsästyspäiväkirjat, tutkimukset, haastattelut, kartat, julisteet, erä- ja luontoaiheiset kalenterit, postikortit ja -merkit, ase- ja erätarvikemainokset ja esitteet, seurojen ja järjestöjen pienpainatteet sekä äänitteet. Tällä hetkellä arkistoaineistoa on satakunta hyllymetriä. Arkiston hyllyjärjestelmä uusittiin keväällä 2000, jotta arkistotila saatiin hyödynnetyksi tehokkaammin.

Metsästysmuseon valokuva-arkiston suojiin on kertynyt jo noin 71 000 valokuvaa. Arkisto karttuu 1000 - 2000 kuvan vuosivauhtia. Pyyntiväline-, saalis- ja metsästyskuvien lisäksi kokoelmissa on mm. kalastukseen ja koiraharrastukseen liittyviä kuvia sekä eläin- ja luontokuvia. Kuva-aineisto on luokiteltu 19:ään eri pääluokkaan. Arkiston erikoisuuksiin kuuluvat mm. eräkirjailija, metsänhoitaja A.E. Järvisen noin 1500 kuvan kokoelma, joka sisältää huomattavan määrän arvokkaita eränkäyntikuvia. Laajoja kokonaisuuksia ovat myös pystykorvaisten koirarotujen tutkijan Juho Perttolan museolle lahjoittama kuvakokoelma sekä toimittaja Pekka Moilasen kuvaama luonto- ja eräkuva-aineisto. Kuva-arkiston kuvat ovat tutkijoiden, lehtien ja muiden kuvantarvitsijoiden käytettävissä normaaleja julkaisukorvauksia vastaan. Lähivuosien suuri urakka on kuvien ja niiden luettelointitietojen siirtäminen digitaaliseen muotoon, jolloin ne ovat helpommin ja nopeammin käytettävissä. Museon haltuun päätynyt elokuvamateriaali 1920 - 1980-luvulta, satakunta filmikelaa, on talletettu Suomen Elokuva-arkistoon.

Museon kirjasto, Suomen Metsästyskirjasto, on alan tutkijoiden käytettävissä oleva tieteellinen kirjasto. Kirjaston perustan muodostaa professori C.A. Borgströmin (1909 - 1988) museolle lahjoittama yli 10 000 niteen kokoelma pohjoismaista metsästyskirjallisuutta 1600-luvulta 1900-luvun jälkipuoliskolle. Joukossa on huomattava määrä antikvaarisia harvinaisuuksia. Borgströmin kokoelman luomaa kirjastoa ovat edelleen täydentäneet lukuisat muut museon saamat kirja- ja lehtilahjoitukset sekä museon omat hankinnat.

Varsinaisten metsästyskirjojen lisäksi museon kirjastossa on mm. luonnontieteellistä ja kansatieteellistä kirjallisuutta, paikallishistorioita sekä matkakuvauksia - esimerkiksi vanhoja Lappi-aiheisia julkaisuja Schefferuksen Lapponian englanninkielisestä laitoksesta vuodelta 1674 Tornaeuksen, Clarken, Acerbin ja monen muun Lapin-kävijän kuvauksiin. Kirjastossa on myös lakikirjallisuutta, mm. kaikki Ruotsin valtakunnan metsästyslait ja -asetukset 1600-luvulta lähtien. Myös kalastuskirjallisuus on edustettuna kokoelmissa. Erilaista koira-aineistoa noin 15 hyllymetriä, joukossa mm. laaja valikoima venäjänkielistä, lähinnä laika-rotuja käsittelevää kirjallisuutta. Asekirjallisuutta on niinikään runsaasti, samoin kuin erilaisia luonnontieteellisiä julkaisuja. Kirjastoon on talletettu myös Kanta-Hämeen lintutieteellisen yhdistyksen kirjakokoelma.

Kaikki Suomen Metsästyskirjaston kirjat eivät suinkaan ole tietokirjoja, vaan kokoelmiin kuuluu myös parikymmentä hyllymetriä eräaiheista kaunokirjallisuutta. Hyllyillä ovat nuorempien kynäilevien erämiespolvien hengentuotteet sulassa sovussa Järvisen, Walleniuksen, Vainion, Lampion, Gripenbergin, Munsterhjelmin, Schröderin ja muiden vanhojen mestareiden kirjojen kanssa. Kirjastoon tulevat lähes kaikki Pohjoismaissa ilmestyvät eräalan lehdet sekä useita keskieurooppalaisia julkaisuja. Useimmista pohjoismaisista erälehdistä on kirjastossa täydelliset vuosikerrat.

Tällä hetkellä kirjaston kokoelmista on siirretty sähköiseen muotoon noin 6000 nidettä. Kaikkiaan kirjaston kokelmiin kuuluu nykyisin noin 16 000 nidettä. Kirjastoa, kuten muitakin museon toimitiloja, vaivaa krooninen tilanpuute. Hyllyt ovat täynnä ja kirjoja ja lehtiä on jouduttu sijoittamaan museon muihin varastotiloihin. Professori Heikki A. Reenpään vuonna 1999 lahjoittama 1200 niteen kokoelma on sijoitettuna Helsingin Suomalaisen Klubin Vähäkallio-kabinettiin.

Suomen metsästyskirjasto on myös palvelulaitos, ja huomattava osa kirjastonhoitajan ajasta kuluu nykyisin erilaisten tietojen haussa asiakkaille. Tarvittaessa kirjoja lainataan muille kirjastoille kaukolainoina. Museon ulkopuolisista tahoista ovat kirjastoa hyödyntäneet mm. metsä- ja riista-alan keskiasteen opiskelijat ja historiikkien kirjoittajat.

Museon vuonna 1990 valmistunut perusnäyttely tarjoaa museovieraalle katsauksen suomalaisen metsästyksen kymmentuhatvuotiseen historiaan - kehityskaareen elinkeinometsästyksestä nykyiseksi harrastusmetsästykseksi. Näyttelyssä esitellään erilaisia pyyntivälineitä ja -tapoja kivikaudelta nykyaikaan, erämiehen liikkumavälineitä yksipuisesta ruuhesta lumikenkiin, suksiin ja ahkioihin, sekä turkiskauppaa, taikavälineitä jne. Eri aikakausia ja metsästys

Vaikka perusnäyttely onkin säilyttänyt yleisilmeensä kuluneiden kymmenen vuoden ajan, on sitä täydennetty vuosien mittaan monelta osin esineistön karttuessa. Viime vuosina perusnäyttely on laajentunut noin 150 neliömetrillä Safari-salin ja Sako-salin valmistuttua osaksi Metsästysmuseon pysyvää näyttelyä. Tällä hetkellä museon toimitiloista on näyttelytiloja noin puolet, 750 neliömetriä. Tehdyistä uudistuksista huolimatta on koko perusnäyttelyn uusimistarve ilmeinen. Näyttelyn uudistaminen on kuitenkin vahvasti kytkeytynyt kysymykseen museorakennuksen laajentamisesta - ennen uuden perusnäyttelyn suunnittelun aloittamista tulisi tietää mihin tilaan uusi perusnäyttely tultaisiin rakentamaan. Näyttelyn uudistaminen vaatisi myös huomattavaa taloudellista panosta.

Kuluneiden kymmenen vuoden aikana on Metsästysmuseossa voinut tutustua perusnäyttelyn lisäksi kaikkiaan noin viiteenkymmeneen muuhun näyttelyyn. Vaihtuvissa näyttelyissä on pyritty esittelemään mm. niitä moninaisia erällisiä aihepiirejä, joita perusnäyttelyssä on tilanpuutteen vuoksi voitu vain sivuta tai ei ole esitelty lainkaan.

Vaihtuvissa näyttelyissä ovat museokävijät voineet perehtyä myös erätaiteen monenlaisiin ilmenemismuotoihin - esillä on ollut niin tunnettujen taiteilijoiden kuin myös harrastajienkin töitä. Myös kalastus on kytkeytynyt moniin näyttelyihin, onhan se metsästyksen kaltainen luonnon hyväksikäytön muoto, jonka kehitys noudattelee metsästyksen kehityslinjoja. Kalastusaiheisissa näyttelyissä museo on ollut tiiviissä yhteistyössä Kalastusmuseoyhdistys ry:n kanssa. Muuten metsästys- ja kalastusmuseotoimintoja ei ole yhdistetty saman katon alle vuosia jatkuneista keskusteluista huolimatta.

Monet museon tuottamista näyttelyistä ovat kiertäneet ympäri Suomea muiden museoiden tai kirjastojen lainaamina.

Metsästysmuseon näyttelypolitiikassa ei siis ole pitäydytty ehdottoman tiukasti vain metsästysaihepiiriin, vaan kävijöille on pyritty tarjoamaan sellaisia näyttelyitä, jotka kiinnostavat kaikkia luontoihmisiä. Metsästysmuseo näyttäytyy kulttuurilaitoksena, jolla on omat velvoitteensa lisätä myös Riihimäen kulttuuritarjontaa. Siksi museolla on nähty myös näyttelyitä, jotka eivät suoranaisesti liity erä- ja luontoharrastuksiin (mm. vanhoja vaskipuhaltimia, karttoja ja sirkusjulisteita esitelleet näyttelyt). Museon näyttelyihin on tutustunut vuosittain 10 000 - 19 000 museovierasta.

Museon vakituisen henkilökunnan määrä on tällä hetkellä kuusi; museonjohtaja Lauri Haataja, amanuenssit Jukka Peltonen, Anne Uotila-Laine, kirjastonhoitaja-informaatikko Merja Nousiainen, toimistosihteeri Reija Ollikainen ja lipunmyyjä/museovalvoja Berta Ertte. Vakituisen henkilökunnan lisäksi museolla työskentelee määräaikaisia työntekijöitä ja harjoittelijoita. Näyttelysuunnittelussa ja -rakentamisessa on käytetty myös museon ulkopuolista työvoimaa. Valokuva-arkiston ja arkiston järjestäminen ja hoito on ollut lähinnä määräaikaistyövoiman varassa. Museolla on ollut onni saada hyviä tilapäistyöntekijöitä. Toiminnan kehittäminen ja eri palvelumuotojen saattaminen asianmukaiselle tasolle edellyttäisi vakinaisen henkilökuntarakenteen uudistamista ja vahvistamista.

Museon henkilökuntaa tammikuussa 2000 vasemmalta Jukka Peltonen, Anne Rinkari, Heidi Heikkinen, Elena Sumeiko-Mäkilä, Anne Uotila-Laine, Lauri Haataja, Berta Ertte, Merja Nousiainen, Tero Ojala ja Jussi Mattila. Kuvasta puuttuu Reija Ollikainen.