Kuva-arkisto esittäytyy


Suomen Metsästysmuseossa on maamme ainoa suomalaisen metsästys- ja eräperinteen tallentamiseen erikoistunut valokuva-arkisto. Kuvakokoelmien perustan muodostavat Porvoon Metsästys- ja riistanhoitomuseosta siirretyt kuvat. Vuosien varrella kuva-arkisto on saanut lahjoituksia sekä yksityisiltä henkilöiltä että yhteisöiltä, joista merkittävin on ollut Suomen Metsästäjäliitto. Yksityisistä lahjoituksista suurimpia ovat jo Porvooseen 1970-luvulla lahjoitettu eräkirjailija A.E. Järvisen valokuva- ja negatiivikokoelma, joka käsittää hänen 1930-luvulla ottamiaan harvinaisia kuvia mm. entisen Sallan alueen kuuluisalta Tuntsan lohijoelta. Lahtelainen eläkkeellä oleva opettaja ja kennelmies Juho Perttola lahjoitti vuonna 1991 erittäin laajan pohjoisten pystykorvien kuva-kokoelma museolle.

Passiivisesta aktiiviseksi

Museoiden kuva-arkistojen kokoelmapolitiikka on perinteisesti ollut passiivista, vastaanottavaa. Kokoelmiin on otettu niitä kuvia, mitä museoon on lahjoituksina tarjottu. Tällaisen kokoelmatoiminnan lopputuloksena jää helposti vinoutunut kuva aihepiiristä ja lopulta koko yhteiskunnasta. Suomen Metsästysmuseon valokuva-arkiston alkuvaiheissa on kartunta myös ollut passiivista. Tosin silloinkin on onnistuttu samaan myös hyviä kuvakokonaisuuksia, mutta pääasiassa kuitenkin hyvin satunnaista kuvamateriaalia eränkäynnin eri alueilta ja aikakausilta.

Kohti digitaaliaikaa

Tällä hetkellä kuva-arkistossa on alkuperäisiä mustavalko- ja väripositiivikuvia, negatiiveja ja reprokuvia arviolta yhteensä n. 19 000 kpl, joista suurimman osan muodostavat mustavalkokuvat. Vuotuinen kartunta on 500-1000 uutta kuvaa. Kuvien luettelointi on tapahtunut manuaalisesti koko 1990-luvun tähän päivään asti. Kuluvan vuoden tavoitteena on siirtyä ATK- pohjaiseen kuvien tallennusohjelmaan ja jatkossa kaikki kuvatallenteet siirretään digitaaliseen muotoon. Uuden menetelmän myötä museo pystyy nopeammin ja tehokkaammin markkinoimaan ja palvelemaan kuva-arkiston asiakkaita. Urakka on suuri, sillä kokonaan luetteloimattomia kuvia museossa on 14 000 kappaletta ja manuaalisesti luetteloitujen kuvien siirto ATK:lle vie myös oman aikansa. Kuva-arkistossa on odotettavissa kiireinen uudistusten vuosi. A.U.-L.

Käpälämäki 1/1998


Metsästysmuseon pääsivu | Valokuva-arkisto | Hakemisto