Historiaa
Suomen Metsästäjäliitto perusti metsästysmuseon vuonna 1930. Seuraavan vuosikymmenen aikana järjestettiin esinekeräyksiä. Sota kuitenkin katkaisi museotoiminnan.
Metsästäjäliiton hallituksen varapuheenjohtaja, professori C.A. Borgström ryhtyi 1960-luvun puolivälissä museon puuhamieheksi. Vuonna 1972 avattiin Porvoossa Suomen Metsästys- ja riistanhoitomuseo. Jo 1970-luvulla museon tilat kuitenkin todettiin liian ahtaiksi. Koska Porvoon kaupungista ei onnistuttu löytämään parempia tiloja, alkoi uuden sijaintipaikan etsintä.
Museon toiminnasta vastaamaan perustettiin 1980 Suomen Metsästysmuseoyhdistys - Jaktmuseiföreningen i Finland ry., jonka taustavoimina toimivat Metsästäjäin Keskusjärjestö, Suomen Metsästäjäliitto ja Suomen Metsästäjä- ja Kalastajaliitto.
1980-luvun puolivälissä Riihimäen kaupunki tarjoutui rakentamaan metsästysmuseolle oman rakennuksen Suomen Lasimuseon viereen. Riihimäki oli jo tuolloin tunnettu Erämessukaupunkina. Museorakennus valmistui joulukuussa 1989. Museo muutti uusiin tiloihin helmikuussa 1990. Yleisölle Suomen Metsästysmuseo avattiin 6.6.1990.
Perusteellisempi Metsästysmuseon historian kuvaus on julkaistu Käpälämäki-lehdessä 3/2000.