"Kyllä se ainakin viuhinan kuuli...". Suomen Metsästysmuseon julkaisuja 16. 2006.
 |
Kalervo Saarela |
Hylkimiesten matkassa Perämeren jäillä
"Pitkän hiippailun jälkeen pääsin vajaan sadan metrin päähän. Kaikki hyvin, mutta kuinkas sattuikaan, luoti kävi parinkymmenen metrin päässä pikku kinokseen, ja pitkä ulina jäi osoittamaan sen lentorataa ja hylje vilahti sinne mistä oli tullutkin. Mutta...KYLLÄ SE AINAKIN VIUHINAN KUULI!"
Näin muistelee sähköteknikko Kalervo Saarela (1930 - 1988) ensimmäisellä hylkeenpyyntiretkellään huhtikuussa 1966 sattunutta ohilaukaustaan. Saarelan päiväkirjamerkinnät ja valokuvat 1960-luvun lopun pyyntiretkiltä tarjoavat autenttisen kuvauksen tuolloin jo lähinnä harrastusluontoiseksi muuttuneesta Perämeren hylkeenpyynnistä ennen tämän monisatavuotisen perinteen katkeamista hylkeiden täysrauhoitukseen 1980-luvun lopussa.
Saarelan päiväkirja sisältää muistiinmerkintöjä kaikkiaan neljältä pyyntiretkeltä vuosilta 1966 - 1969. Matkat suuntautuivat Raahen-Pyhäjoen seuduilta länteen Perämeren keskiosiin 60 - 70 kilometrin päähän rannikosta. Pyyntiseurue vietti hylkijäillä tavallisesti kolmisen viikkoa. Ensimmäisellä retkellä Saarela oli kaksin kokeneemman hylkeenpyytäjän, konstaapeli Väinö Raution kanssa. Muilla retkillä pyyntiseurueeseen kuuluivat Saarelan lisäksi Eino Erkko ja Tauno Pohjolainen.
Saarelan pyyntiseurueen käyttämä perusvälineistö, kuten ajopuut, vekarit eli hyljekeihäät sekä veneet, olivat vanhaa, hyväksi havaittua kalustoa, mutta kuvissa näkyy muutamia innovaatioitakin. Esimerkiksi valkoiset kumisaappaat ovat todennäköisesti lohtajalaisen hylkeenpyytäjän, valokuvaajan, taksinkuljettajan ja keksijän Jalmari Lukkarilan kokkolalaisen Selströmin kaupan kautta Nokian kumitehtaalta tilaamia. Lukkarila muisteli tilanneensa saappaita 40 paria, ja saappaat tekivät hyvin kauppansa hylkimiehille, joiden ei enää tarvinnut maalata kumiteräsaappaitaan valkoisiksi (Lukkarilan haastattelutiedot Metsästysmuseossa). Myös Kalervo Saarelan käyttämä ajopuu, joka on nykyisin esillä Suomen Metsästysmuseossa Riihimäellä, edustaa tämän vanhan, monikäyttöisen pyynti-, liikkumis- ja kuljetusvälineen viimeisintä kehitysvaihetta, jossa on mm. muovitettu pohja ja alaslaskettava "lykäyspuu". Uutta mukavuutta jäällä majoittumiseen toivat Sopu-teltta sekä "tyrox-patjat". Viimeisen, saaliin puolesta epäonnistuneen retken kuvissa näkyy myös pyytäjille postia tuonut lentokone sekä helikopteri - jääkenttien entinen autius ja hiljaisuus alkoi olla ohitse.
Saarelan pyyntiretkien aikoihin hylkeet olivat vielä vapaata riistaa. Hylkijäille houkutteli pyynnin viehätyksen lisäksi hylkeistä maksettu tapporaha. Vuonna 1969 alennettiin harmaahylkeen tapporahaa, ja pari vuotta myöhemmin pieneni myös norpasta maksettu tapporaha. Vuonna 1976 hylkeiden tapporaha poistui kokonaan. Harmaahylje sai lisääntymisaikaisen rauhoituksen vuonna 1975, ja vuonna 1978 rauhoitusaikaa pidennettiin. Kokonaan halli rauhoitettiin vuonna 1982. Myös norpanpyyntiä rajoitettiin vähitellen. Vuoden 1982 jälkeen sitä sai pyytää vain kevätjäillä. Vuonna 1989 rauhoitettiin hylkeet kokonaan, ja keväiset pyyntiretket hylkijäille olivat historiaa.
Suomen Metsästysmuseo kiittää Kalervo Saarelan omaisia päiväkirjatekstien ja valokuvien julkaisuoikeudesta. Päiväkirjamerkinnät on julkaistu mahdollisimman alkuperäisessä asussa, vain pientä korjailua on tehty tekstin luettavuuden parantamiseksi. Päiväkirjan loppuun on laadittu pieni hylkeenpyyntisanasto tekstissä esiintyvien outojen sanojen merkitystä selventämään.
Jukka Peltonen
amanuenssi
Julkaisua on saatavisssa Metsästysmuseosta (p. 019-722 293, info@metsastysmuseo.fi) hintaan 10 euroa + toimituskulut.
Museon pääsivu | Julkaisut | Hakemisto | Vaihtuvat näyttelyt